Levikertomus 2019

20. Leviseminaari vietettiin 13-17.2.2019 ja osallistujia oli mukana huiket 49 henkeä

 

Tapasimme tänäkin vuonna ravintola Semaforessa, jossa tällä kertaa kaikille jaettiin yllätys kassit.
Niistä paljastui ”meillä ei ole mitään hätää” t-paidat, Kuvatikkauksen lahjoittama termari,
Biancaneven sheikkeri terveellisillä eväillä ja passikuvaus Studio Karlingille sovittuna päivänä.

Junassa meillä oli taas salakapakka, jonka eväät tarjosi Sasor ja juomat perinteisesti Rispert.
Kolariin saavuttiin 11.00 ja Tammerauton tarjoama bussi oli meitä vastassa. Neste K Kekkosentie tarjosi bussissa vähän ”virvokkeita”, Toimintaterapia Tammisto karkkia, Sasorin Sari esitteli keksimänsä Levibingon ja Biancaneven Elina viihdytti meitä tietovisalla.

Vaikka Levillä sitten sateli aika paljon lunta rohkeimmat suuntasivat mäkeen (ja tulivat sieltä aika nopeasti pois).

Illalla seminaarissa saimme Varman Sami Karjalaiselta hyödyllistä tietoa eläkevakuutuksista, kuulimme Tammelanpuiston vuoden yrittäjän Sari Sorrin
mielenkiintoisen tarinan matkasta ravintoloitsijaksi ja Mäkisen Pasi kertoi Pirkanmaan yrittäjien tuoreimmat kuulumiset. Asikaisen Auliksen kanssa muisteltiini aikaisempien vuosien seminaareja ja yleislääketieteen erikoislääkäri Marja-Leena Hyypiä kertoi työhyvinvoinnista. Sokerina pohjalla Tupi Järvinen piti meille varsin vaikean Levivisan. Juomatarjoilusta vastasi Otoplug.
Omakustanteinen illallinen nautittiin porukalla Pihvipirtissä, jonka jälkeen suuri osa meistä suuntasi Ihkuun tanssimaan. Sari oli hoitanut meille sisäänpääsyn jonon ohi ja janoisia seminaarilaisia odotti Sasorin tarjoamat skumpat.

Perjantaina kukin keksi mieluisaa puuhaa päivälle. Mm. laskettelua, murtomaahiihtoa, fatbike ajelua, kylpylää, kiipeämistä panorama hotellille (766 askelmaa), huskyajelua ja kuumakivi hierontaa. Kekseliästä ja yritteliästä porukkaa! Laskettelijoille oli matkan varrella tarjolla Tammelan talotekniikan tarjoamat virvokkeet.

Comatec tarjosi illalla meille elämyksiä. Tutustuimme Luvatunmaan lumilinnaan, josta löytyi mm. Vihkialttari, hotellihuoneita ja liukumäki. Alkumaljan lumilinnassa tarjosi Pirkanmaan yrittäjät, juomat illallisen yhteydessä Fennia ja illallisen Comatec.
Osa jatkoi tämän jälkeen taas tanssimaan, jotkut sitkeimmät kuulemma jopa jatkoille :)

Lauantaina kisailtiin taas perinteisesti keilaamisen parissa. Keilauksen ja urheilujuomat tarjosi Varma. Keilakisalla palkinnoille pääsivät Molla, Jenni, Milla, Teemu, Kalle ja Tuomo. Onnea voittajille!

Kolariin matkustettiin taas Tammerauton tarjoamalla bussikyydillä ja maisteltiin Neste K Kekkosentien tarjoamia virvokkeita.
Junassa hoidettiin vielä viimeiset verkostoitumiset ja sunnuntaina puoli kuudelta aamulla junasta hiipi koteihinsa väsyneet mutta onnelliset seminaarilaiset.

Kaunis kiitos kaikille sponsoreille ja osallistujille. Me ollaan huippu porukkaa! KAIKKI!

 

Uutisarkisto